Netistä löytyy monestakin paikkaa taatelikakun ohjeita, mutta laitanpa tähän vielä kerran yhden version niistä =) Aivan hyvin kakun voi tehdä vehnäjauhoistakin, tällä kertaa tein siis gluteenittomista jauhoista, lisää ne siivilän läpi taikinaan. Kun keität taateleita soseeksi, valitse hyvän kokoinen kattila, sillä loputkin ainekset lisätään soseen joukkoon eli sinne kattilaan, niin säästyy tiskiltä, kun ei tarvitse kaataa minnekään erilliseen kulhoon =D Edelleen siis synttäreiden leivonnaisista kyse.

1094627.jpg

Taatelikakku    (gluteeniton)

1 pkt taateleita (250 g)
1½ dl sokeria
3 dl vettä
200 g margariinia
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3½ dl gluteenittomia vaaleita jauhoja (esim. Sunnuntai)

Pilko veitsellä "taatelikuutiota" pienemmäksi ja tarkkaile, ettei kiviä ole joukossa. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja taatelit, keitä hiljaisella lämmöllä, kunnes soseutuu. Ota pois liedeltä ja sekoita margariini seokseen sulamaan, anna jäähtyä. Riko kananmunat taatelisoseen joukkoon, sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi kattilaan, sekoita tasaiseksi turhia vatkaamatta. Kaada voideltuun rengasvuokaan ja paista uunissa alatasolla +175 asteessa noin tunnin verran.