Nyt meni itä ja länsi sekaisin, jopa pohjoinen ja etelä... Tässä tulee jonkun verran pilkkomista, mutta saapahan reilun annoksen kasviksia =) Lautasella on edessä hapanimeliä kasviksia, salaatin päällä uunissa paistettua pakastekalaa ja oikealla omena-pestopizzaa ruisleipäpohjalla (ohje löytyy täältä). Kasvisten haudutusliemeen käytin 3 dl vettä, mutta ehkä 2 dl olisi riittänyt ja hapanimelä maku olisi ollut voimakkaampi (liemen ohje löytyi jostain lehtileikkeestä).

190775.jpg

Hapanimelät kasvikset   noin 4 annosta

kesäkurpitsa (käytin noin tuorekurkun kokoisen)
3 porkkanaa
1 punainen paprika
2 valkosipulinkynttä
1 purjo
lohko kaalia (noin 200 g)

Keittoliemi:
3 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
½ dl sitruunan ja/tai limetin mehua (pullosta)
2 tl sokeria tai juoksevaa hunajaa
ruskeaa Maizena-suurustetta
(suolaa)

Huuhtele ja kuivaa kesäkurpitsa, leikkaa viipaleiksi (noin ½ cm paksuja). Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele ja kuivaa paprika, leikkaa pieniksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja pilko pieneksi. Halkaise purjo, huuhtele, ravista kuivaksi ja leikkaa suikaleiksi. Suikaloi kaali. Lisää kattilaan tai haudutuspannuun (isoon paistinpannuun) kasvikset ja liemen ainekset ja anna hautua kypsäksi. Jos et välitä, että pehmeämmät kasvikset menevät turhan pehmeiksi, lisää kaikki kasvikset kerralla, kuten minä tein tai lisää pikku hiljaa kypsymisjärjestyksessä, ensin porkkanat ja kaali + valkosipuli, sitten purjo, paprika ja kesäkurpitsa. Kun kasvikset ovat pehmeitä, lisää nesteeseen ruskeaa Maizena-suurustetta, en mitannut määrää, ehkä noin 1-2 ruokalusikallista. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa esim. paistetun tai uunissa kypsennetyn kalan kanssa.