Hedelmäkulhossa oli 4 isoa mandariinia, ne olivat jääneet syömättä, kun kuori ei tahtonut irrota kunnolla ja mehu pursuili sinne sun tänne. Niinpä puristin mehun niistä, sain saaliiksi noin 2 dl. Yksistään liian vähän kiisselin tekoon, tein sitten kerroskiisseliä. Vaalean kiisselin ohje on suoraan Maizena-paketista. Keltaista kiisseliä olisi voinut olla enemmänkin, jos olisi ollut enemmän mehua ;)

186355.jpg

Kerroskiisseli  n. 4-6 annosta

Vaalea kiisseli:
6 dl maitoa
3/4 dl vaaleaa Maizenaa (maissitärkkelys)
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Sekoita kattilassa (mieluiten teflonkattilassa) kylmä maito, Maizena ja sokeri. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen muutaman minuutin ajan, kunnes seos sakenee. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää vanilliinisokeri joukkoon. Kaada kiisseli tarjoilukulhoon ja ripottele hieman sokeria pinnalle.

Keltainen kiisseli:
2 dl mandariineista puristettua mehua (tai muuta mehua, esim. appelsiini)
2 rkl Maizenaa (maissitärkkelys)

Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Kaada varovasti hieman jäähtyneen vaalean kiisselin päälle ja ripottele sokeria pinnalle. Tarjoa jäähtyneenä.