Olen kypsentänyt perunaa uunissa monella eri tapaa, kokonaisina, puolikkaina, viipaleina, veneen muotoisina, muusina laatikossa ja suikaleina kiusauksessa, mutta itsetehdyt ranskalaiset olivat vielä kokeilematta =) Tein Pakkopullan Anjan ohjeella ja taaskin ihmettelen, miksi en ole aikaisemmin tehnyt! Pienellä vaivalla todella maukasta. Samalla uunipellillä kuumenivat nauravat nakit ja lisäksi tomaattia, salaattia ja punasipulia.

629647.jpg

Itsetehdyt ranskalaiset

1 kg perunoita
2 rkl ruokaöljyä
2 tl suolaa

Kuori ja suikaloi perunat "Mäkkärin" ranskalaisten paksuisiksi suikaleiksi. Kaada perunasuikaleet, öljy ja suola isoon kulhoon, sekoita hyvin, vaikka käsin, että suola ja öljy sekoittuvat tasaisesti. Levitä suikaleet uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi ja paista uunissa +225 asteessa noin puoli tuntia.

Samalla pellillä kuumentuvat esim. nakit, leikkaa ristiviillot nakkien päihin ja laita perunoiden viereen silloin, kun perunoiden paistoaikaa on vielä 10 minuuttia jäljellä.