Mihannan ohje jälleen =) Olipas jännä ruoka, jauhelihaseoksen keskelle tehdään kuoppia ja rikotaan niihin kananmunat ja paistetaan uunissa. Tätäkin on pitänyt ajat sitten kokeilla ja nyt vaan harmittaa, ettei aikaisemmn ole tullut tehtyä! Käytin koko paketin jauhelihaa eli 400 g ja lisäsin yhden sipulin silputtuna, neljä kananmunaa oli tuohon määrään ihan sopiva, että mahtui vuokaan.

795560.jpg

Häränsilmä

400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
mausteita oman maun mukaan (käytin aromisuolaa, valkopippuria, Chili Explosionia, oreganoa)
4 rkl ketsuppia
1½ dl ruokakermaa (7 %)
1 kananmuna/ruokailija

Ruskista jauheliha ja sipulisilppu pannulla (itse en käytä ruskistamiseen rasvaa). Mausta hyvin. Sekoita ketsuppi ja ruokakerma jauhelihan joukkoon, kaada voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa +200 asteessa n. 15 minuuttia. Ota vuoka uunista, tee jauhelihaseoksen joukkoon kuopat, riko kananmunat yksitellen kuppiin ja valuta varovasti kuoppaan, varo rikkomasta keltuaista. Ripsauta kananmunien päälle vielä suolaa, jos haluat, itse unohdin eikä se haitannut, kun jauhelihaseos oli maustettua =) Laita uuniin vielä siksi aikaa, että kananmuna hyytyy mieleiseksesi (5-10 minuuttia), itse paistoin kymmenisen minuuttia.