Haluaisin muistuttaa tästä näppästä taikinasta, jota kohotetaan jääkaapissa esim. yön yli ja aamulla saadaan suht nopeasti tuoretta leipää aamupalalle. Tai sitten toisinpäin: Jos tiedän, että aion illalla tehdä uuniruokaa ja vielä jos suinkin aamulla on muutama minuutti ylimääräistä aikaa, olenkin alkanut tekemään taikinan aamulla ennen töihin lähtöä jääkaappiin kohoamaan päivän ajaksi ja sitten illalla ruuanlaiton yhteydessä pyöräytän eväsleipiä seuraavaksi päiväksi ja loput pakastimeen. Tällä kertaa jaoin taikinan kolmeen osaan ja pyörittelin pitkulaisiksi, patonkia muistuttaviksi leiviksi, josta on helppo leikata "omansa kokoisia" sämpylöitä, pienempiä tai isompia =)

831113.jpg

Tuoretta leipää illaksi ja evääksi
  3 kpl

3 dl kylmää vettä
15 g hiivaa (noin 1/3 pakettia)
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 rkl ruokaöljyä
1 dl kauraleseitä
1½ dl ruisjauhoja
hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva kylmään veteen. Lisää suola, sokeri, öljy, leseet ja ruisjauhot, sekoita ja alusta pehmeäksi taikinaksi hiivaleipäjauhoilla. Peitä kulho muovilla (tai muovipussilla) ja laita jääkaappiin päivän ajaksi.

Illalla jaa taikina 3 osaan, pyörittele pitkulaisia, patonkia muistuttavia leipiä ja nosta leivinpaperin päälle pellille, peitä leivinliinalla ja laita uuniin (leivinliinoineen tässä vaiheessa) +40 asteeseen kohoamaan vajaaksi puoleksi tunniksi. Ota sitten pelti pois uunista, nosta uunin lämpötila +200 asteeseen ja paista leipiä n. 20-25 minuuttia uunin keskitasolla.