Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä (20/2007) oli monia mielenkiintoisia laatikkoruokien ohjeita. Tämänkin alkuperäinen ohje löytyy sieltä, muuttelin vaan jonkin verran, mitä aineksia sattui olemaan (eli alla on miten itse tein). Suurin muutos oli jauhelihan vaihto kalkkunan paistijauhelihaan + maustettuihin broilerinsuikaleisiin.

982335.jpg

Kana-perunavuoka

250 g kalkkunan paistijauhelihaa
250 g maustettuja broilerinsuikaleita (Tandoori-maustettu, Atria)
2 porkkanaa raastettuna
500 g paseerattua tomaattia + n. 1 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
500 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
2½ dl ruokakermaa (7 %)
1 dl persiljasilppua
mustapippuria myllystä
tilkka ruokaöljyä

Pinnalle: juustoraastetta (15 %)

Ruskista kalkkunan jauheliha ja broilerinsuikaleet isolla pannulla tilkassa ruokaöljyä. Lisää porkkanaraaste, liemikuutiot, persiljasilppu, ruokakerma ja paseerattu tomaatti, huuhtele tomaattipurkki noin desillä vettä ja lisää sekin joukkoon, sekoittele, että liemikuutiot sulavat. Lisää peruna-sipulisekoitus ja ripsauta pippuria, kääntele sekaisin. Kaada seos voideltuun laakeaan uunivuokaan, ripottele juustoraastetta päälle ja paista +200 asteessa noin 45 minuuttia.