Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - nimittäin minä jo vuosi sitten etsiskelin tätä ohjetta ja Kulinaristiltahan tämä aarre silloin löytyikin =) Tarkoituksenani oli tehdä jo viime jouluksi, mutta joulusuunnitelmat pikkaiset muuttuivat ja laatikon tekeminen jäi. Koko vuoden ohje on pyörinyt mielessä ja nyt tuntui olevan sopiva hetki laittaa uuni lämpiämään. Lisäksi söimme naudanlihalastukastiketta, keitettyjä perunoita ja homejuusto-päärynäsalaattia.

Itse mittasin nuo juuresten määrät kuorittuina eli vähän reilummat määrät niitä kannattaa ostaa ja ylimääräiset voi laittaa vaikka juuressosekeittoon tai pieninä kuutioina esim. jauheliha- tai nakkikeittoon.

Tähän ohjeeseen liittyy kohdallani pieni "tarina": Joskus 90-luvun puolivälissä oli eräässä joululehdessä (Kotivinkki tms.) herkullisen kuuloisen joululaatikon ohje. Koskaan en ehtinyt kyseistä ohjetta testata, sillä lehti hukkui jonnekin ennen kuin ehdin napata ohjeen talteen. Kuten muitakin joululehtiä, niin tätäkin selailin vuosikaudet ja muistin jopa yksityiskohtia siitä tekstistä, mihin ohje liittyi. Perheen äiti oli lastentarhanopettaja, lapsia oli tyttö ja poika, odotti kolmatta lastaan, jouluaaton ruuaksi tekivät mm. piparinmakuista juuressoselaatikkoa, possurullaa/filettä, Sorsapuiston silakoita, jälkkäriä koristi tähtisädetikut... ja tuosta laatikosta muistin sen verran, että useampaa juuresta käytettiin ja lisäksi tuli mm. kermaa, piparkakkumaustetta, juustoraastetta ja niitähän tässä Kulinaristin blogista löytyneessä ohjeessa on, että tästä päästäänkin itse asiaan:

1113858.jpg

Piparinmakuinen juuressoselaatikko

500 g porkkanoita
300 g lanttua
1 iso sipuli
150 g juuriselleriä
200 g palsternakkaa
n. 5 dl vettä
1 tl suolaa
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa (itse käytin 2½ dl 7 %:sta ruokakermaa + ½ dl kevytmaitoa)
3 dl Emmental-juustoraastetta
2 kananmunaa
½ dl siirappia
1½ tl piparkakkumaustetta
1/4 tl jauhettua valkopippuria
1 tl suolaa
½ dl korppujauhoja

Pinnalle: n. ½ dl korppujauhoja

Kuori juurekset, paloittele ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Ota keitinvesi talteen ja soseuta juurekset, lisää muutama ruokalusikallinen keitinvettä pikku hiljaa joukkoon, että saat tasaisen soseen (kaikkea vettä ei kannata käyttää, tulee liian löysää). Kuumenna sekoitellen (teflon)kattilassa maito, ruokakerma ja juustoraaste niin, että juusto sulaa, ota pois liedeltä, anna jäähtyä. Sekoita hieman jäähtyneeseen juuressoseeseen kaikki muut ainekset, tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Kaada voideltuun isoon uunivuokaan, ripottele päälle hieman korppujauhoja, tee lusikalla kuviota pintaan ja paista +150-175 asteessa noin 2 tuntia. Tai paista 2-3 pienemmässä vuoassa.

Kulinaristi antoi vinkkiä joulua varten: Kaada valmis seos pakastuksen ja uunin kestävään vuokaan, mutta älä laita pinnalle korppujauhoja. Jäähdytä ja pakasta. Ota ajoissa sulamaan joulua varten, ennen paistoa ripottele pinnalle korppujauhoa, kuvioi pinta lusikalla ja paista kuten edellä.