Kivan rapsakkaa munakasta, jossa on mung-pavun ituja. Jostain lehdestä tämäkin ohje on repäisty. Kuvassa on vasemmalla salaatinlehtien päällä kukkakaalista tehtyä coleslaw:ta (ohje löytyy Salaatit-osiosta täältä), paprikarenkaitten vieressä oikealla on munakasta ja alhaalla hedelmiä pilkottuna (persikka, mandariini ja tumma viinirypäle). Paistoin koko satsin yhdeksi munakkaaksi, mutta voihan sen paistaa esim. kahdeksi pienemmäksi.

183305.jpg

Mung-munakas

3 kananmunaa
1 rkl soijakastiketta
3/4 dl maitoa
½ dl grahamjauhoja
1 dl silputtua purjoa
1 valkosipulinkynsi
valkopippuria
1/4 tl chilijauhetta
n. 150 g mung-pavun ituja
rasvaa paistamiseen

Leikkaa pätkä purjoa, halkaise, huuhdo ja ravistele kuivaksi, hienonna. Kuori valkosipulinkynsi. Riko kananmunat kulhoon kevyesti vatkaten. Lisää joukkoon soijakastike, maito ja jauhot sekä purjosilppu ja murskattu valkosipulinkynsi. Lisää mausteet ja anna turvota 15 minuuttia. Sekoita joukkoon idut ja paista miedolla lämmöllä suuressa paistinpannussa. Paista munakas vain toiselta puolelta siten, että munaseos kuitenkin hyytyy myös päältä. Pannu ei saa olla liian kuuma, ettei alapuoli pala.

Tarjoa munakkaan kanssa makeita hedelmiä.