Kotivinkki-lehdestä olen löytänyt tämän ohjeen. Mielenkiinnon herätti se, että miten voi olla piirakantäyte, johon ei käytetä jotain kermavalmistetta? No onhan siinä homejuustoa, mutta että nesteeksi vettä. Todella maukasta tuli. Poikkesin hieman alkuperäisestä ohjeesta siinä, että punajuuret olivat säilykepunajuuria ja jauhoina käytin hiivaleipäjauhoja. Margariinina käytin pullomargariinia ja vettä lisäsin ehkä noin ruokalusikallisen sen takia. Ohjeessa ei ole mitään mausteita. Maistoin täytettä ennen veden lisäämistä ja minusta se kaipasi pikkaisen suolaa ja pippuria, joita sitten ripsautin joukkoon. Suolan kanssa kannattaa olla kuitenkin varovainen, homejuustossahan sitä on reilusti!

298452.jpg

Juurespiirakka

Täyte:
6 porkkanaa
2 punajuurta
2 perunaa
1 rkl ruokaöljyä
2 dl vettä
2 kananmunaa
150 g sinihomejuustoa muruina

Pohja:
100 g leivontamargariinia
2½ dl sämpyläjauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä

Kuori juurekset ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Hauduta raastetta teflon-paistinpannulla öljytilkassa, kunnes kasvikset hieman pehmenevät (noin reilu 5 minuuttia). Sekoita joukkoon puolet homejuustomuruista, anna seoksen jäähtyä.

Valmista pohja. Sekoita jauhot ja leivinjauhe pehmeään margariiniin. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi, älä vaivaa! Voitele suurehko piirasvuoka ja levitä taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita vesi ja kananmunat raasteseokseen (ja lisää ripsaus suolaa ja pippuria halutessasi), kaada seos taikinan päälle ja ripottele pinnalle loppu sinihomejuusto.

Paista uunin alaritilätasolla +225 asteessa noin puoli tuntia.