Siitä onkin vuosia, kun olen viimeksi tehnyt silakkalaatikkoa! Yhtäkkiä tuli sellainen tunne, että nytpäs teenkin, kun pakastimesta löysin silakkafilepaketin. Kuinka ollakaan, tilliä ei ollut enkä sitä varten viitsinyt lähteä kauppaan, joten lisää laatikkoon tilliä, jos haluat, mutta toimii ilmankin. Lisäksi parsakaalia, hillosipulia ja etikkapunajuurta.

337467.jpg

Silakkalaatikko

300 g silakkafileitä
6 keskikokoista perunaa
1 sipuli
2 porkkanaa
5 dl maitoa (käytin rasvatonta)
2 kananmunaa
1 rkl vehnäjauhoja
1½ tl suolaa
½ tl jauhettua maustepippuria
(hienonnettua tilliä)

(Sulata silakkafileet paketin ohjeen mukaan.) Kuori ja viipaloi perunat ja porkkanat. Kuori ja silppua sipuli. Voitele laakea uunivuoka ja lado pohjalle puolet perunaviipaleista, sen päälle puolet porkkanaviipaleista, pilko silakkafileet pienemmiksi esim. keittiösaksilla ja levitä seuraavaksi, sitten sipulisilppu, loput porkkana- ja perunaviipaleista (perunaa päällimmäiseksi). Riko kananmunat kulhoon, sekoita maito joukkoon, mittaa vehnäjauhot pieneen kulhoon ja sekoita pieni määrä maitoa joukkoon, että jauhot sekoittuvat tasaisesti, kaada muna-maitoseoksen joukkoon, lisää mausteet ja kaada vuokaan. Paista +175 asteessa 1½ tuntia. Tarjoa etikkasäilykkeiden kanssa.