Tämän ohjeen olen poiminut Juhlat kotona (Hyvän ruuan kirjat) -vihkosesta, joita TukoSpar julkaisi 90-luvulla. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole lainkaan ananasta, mutta minusta se sopii tosi hyvin joukkoon ja päärynäkin sopisi mainiosti. Itse yleensä teen piiraan isoon pyöreään piirasvuokaan (voideltuun), joka tulee ihan piripintaan, mutta sopii juuri ja juuri =) Aivan hyvin sen voi tehdä irtopohjavuokaankin. Lisäksi sopivat viinirypäleet tai nyt sesongin tuoreet mansikat. Tuhtia piirakkaa, ettei tätä tule juuri muuten tehtyä kuin että tulee vieraita niin kuin eilen oli hyvä syy leipoa =D

721577.jpg

Homejuusto-ananas -torttu  n. 12 palaa

Pohja:
3 dl kaurahiutaleita
1½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g juoksevaa margariinia (tai pehmeää "pakettimargariinia")
½ dl maitoa

Täyte:
200 g sinihomejuustoa (käytin 150 gramman pussin Aura-murua)
4 dl juustoraastetta
3 kananmunaa
3 dl kevytkermaa (käytin 2½ dl ruokakermaa, 7 %:sta, + ½ dl rasvatonta maitoa)
4 rkl vehnäjauhoja
4 ananasrengasta

Sekoita pohjaa varten kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon rasva ja maito, sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voidellun ison piirasvuoan pohjalle ja reunoille (tai laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat). Paista +225 asteessa 10 minuuttia. Valuta ja paloittele ananasrenkaat. Murenna homejuusto ja sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä samassa uuninlämmössä n. 30 minuuttia eli kunnes täyte hyytyy ja pinta on kauniin vaaleanruskea. Tarjoa haaleana. Mikäli käytit irtopohjavuokaa, irrota vuoka vasta, kun kakku on jäähtynyt. Lisäksi sopivat viinirypäleet tai vaikka mansikat.