Olen tehnyt monenlaista pannaria, mutta raejuustoa en ollutkaan vielä kokeillut. Löysin Kirsin blogista tällaisen ohjeen, jonka hän puolestaan Pippuri Prinsessalta. He olivat käyttäneet pakastekasvissuikaleita, paprikaa ja sipulia täytteenä. Minä tyhjentelin hieman jääkaappia ja kas, siitähän muodostui "vegetariana-pannari" pizzan nimen mukaan, meillä kun jääkaapissa melkein aina noita löytyykin =D

801333.jpg

Kasvis-raejuustopannari   (pyöreä vuoka halk. n. 24 cm)

Pohja:
3 dl rasvatonta maitoa
1½ dl vehnäjauhoja
n. ½ tl suolaa
n. 150 g raejuustoa
2 kananmunaa
1/4 dl ruokaöljyä

Pinnalle:
n. 10 kpl oliiveja viipaloituna
n. 2 dl tuoreita siitakesieniä pieninä paloina
reilu 1 dl suikaloitua paprikasäilykettä

Kaada noin puolet maidosta kulhoon, sekoita jauhot siihen ja lisää loppu maito sekoittaen, näin vältyt kokkareilta. Lisää suola, sekoita ja anna jauhojen turvota noin 30 min. Voitele pyöreä piirasvuoka hyvin (halk. n. 24 cm) tai laita leivinpaperin pala vuoan pohjalle siten, että paperin reuna nousee vuoan reunojen yli. Sekoita kananmunat, öljy ja raejuusto joukkoon ja kaada vuokaan. Paista pohjaa +200 asteessa uunin keskitasossa 5-10 min. Ota vuoka uunista ja lisää kasvikset päälle, paista vielä 20-25 minuuttia.