Minulla oli tänään synttärit ja tein yks kaks vaan kakun niistä aineksista, mitä kotona sattui olemaan. Ehkäpä esim. säilykepersikka sopisi paremmin banaanin tilalle, mutta sitä ei ollut kaapissa. Varsinaisesti kahvitellaan vasta tulevana sunnuntaina. Tuosta kerma-rahkamäärästä ei riitä pursotettavaa reunoille asti eli mikäli haluat pursottaa reunatkin, varaa kermaa ja rahkaa ainakin 1,5-kertainen määrä, mitä ohjeessa lukee. Minä siis vaan levitin ohuen kerroksen reunoille ja päälle, pursotin päälle kakun ympäri yhden kierroksen "kiekuroita" (siksi ei kuvaa koko kakusta, kun reunat näyttivät niin epämääräisiltä, tsihi…).

 

 

Kaakao-banaanitäytekakku

Pohja:

3 kananmunaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl tummaa kaakaojauhetta (esim. Van Houten)

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus:

1½ dl vahvaa kylmää kahvia

1 tl vaniljasokeria

Täyte ja päällys:

2 banaania

2 dl kuohukermaa

1 prk maitorahkaa

n. 2 rkl sokeria

Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Vaahdota kananmunat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos joukkoon siivilän läpi, sekoita varovasti. Kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla +175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna jäähtyä muutaman minuutin ajan ja kumoa lautaselle, anna jäähtyä kunnolla.

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Kuori banaanit ja muusaa haarukalla. Sekoita vaniljasokeri kahvin joukkoon (mikäli kahvi on kuumaa, jäähdytä). Halkaise jäähtynyt kakku kahtia, kostuta puoliskot kahvilla. Levitä väliin muusatut banaanit ja noin kolmannes kerma-rahkaseoksesta, käytä loppu kakun koristeluun.